tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kirja-arvostelu: PLANTAGEN 1986-2011 25-vuotis/års JUHLAT/JUBILEUM

Tällä kertaa blogikirjoituksen aiheena on ensimmäinen kirja-arvostelumme. Arvostelun kohteeksi valikoitui tuore muistelmateos PLANTAGEN 1986-2011 25-vuotis/års JUHLAT/JUBILEUM, Juhlat jatkuvat - juhli kanssamme! Festen fortsätter - fira med oss! Teoksella on pitkä nimi ja nimen perusteella kyseessä on jatko-osa. Valitettavasti en ole sarjan aiempaa/aiempia osia saanut käsiini, joten arvosteluni saattaa aiheeseen enemmän tutustuneiden mielestä olla melkoinen pintaraapaisu. Pyrin parhaani mukaan kuitenkin kaivautumaan syvälle juoneen analysoiden sen eri nyansseja ja heijastuksia nyky-yhteiskunnasta.



Jo kannen perusteella on selvää, että kyseessä on kaksikielinen teos. Tämä on jopa jossakin määrin harvinaista. Yleensä kirjoissa on selkeä pääkieli, ja mukana korkeintaan joitakin vieraskielisiä lainauksia. Yrittääkö kirjailija viestiä meille jotakin yhteiskunnallista, vai onko kyseessä pelkkä pläjäys tekotaiteellista paskaa? Itse tulkitsen ratkaisun pelkäksi verhoksi jolla tekijä pyrkii vetoamaan sivistyneistöön, yrittäen samalla itse löytää ulos tavallisen rahvaan joukosta. Kannen ulkoasua kutsuisin värikkääksi, jopa leikitteleväksi. Värimaailma on lämmin ja herättää minussa kesäisiä ajatuksia. Kansi on mielestäni onnistunut.



Teoksen varsinaisesta sisällöstä näkee pian, että kyseessä on jonkinlainen kuvakirja. Varsin toimiva ratkaisu kun kyseessä on muistelmateos, mutta pakko on myöntää että olin hieman pettynyt. Odotin syvällisempää sisältöä. Ensisivuja myöten lähes kaikki teoksen muistelmakuvat on hinnoiteltu. Kyseessä lienee jälleen jonkinlainen yhteiskunnallinen kannanotto, kenties nykyajan hektistä kulutusyhteiskuntaa vastaan? On asian taustalla mitä tahansa, teos tempasi minut nopeasti mukaansa. Ristiriita alun luonnonläheisten kuvien ja raa'an kapitalismin välillä on sykähdyttävä.



Teoksen edetessä tiukka yhteiskuntakriittinen ote säilyy. Tässä vaiheessa luonto on alistettu "puutarhurin" valtakuntaan. Kuten kuvasta näkyy, alistajaa tilanne hymyilyttää. Esillä ovat tuhon välineet ja luonto saa arvatenkin osansa. Koneet kuvastanevat ihmisen kiistämätöntä valtaa ympäröivään maailmaansa. Mikäli kirjailijan tavoitteena on ajatusten herättäminen, onnistuu hän siinä esimerkillisesti. Tässä vaiheessa tunnelmat ovat jopa surumieliset. Teoksen loppupuolellakin kuvat on hinnoiteltu ja rivien välistä aistittava rahan vallalle naureskeleva ote kantaa hyvin kannesta kanteen.



Käännettyäni lopulta viimeisen sivun, minulle jäi hämmentynyt olo. Alun ylimielinen ja epäileväinen asenteeni muuttui lukemisen edetessä nopeasti vastaanottavaiseksi ja innostuneeksi, sekä edelleen surumieliseksi ja hämmentyneeksi. Kirja esitti paljon kysymyksiä joihin ei annettu suoria vastauksia. Lukijan vastuulle jäi löytää itse vastaukset näihin joskus hyvinkin monitahoisiin kysymyksiin. Kirjan kritiikki oli viiltävää, mutta tasapainottelu taiteen ja tekotaiteen välisellä veitsenterällä suorastaan mykistävää. Suosittelen kirjaa kaikille jotka ovat halukkaita kyseenalaistamaan nykynormit eivätkä vieroksu vaikeidenkaan asioiden esille tuomista.

Kokonaisarvosana: 4 / 5

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Miksi lintueläintä ei kunnioiteta oikein?

Helvetin vihainen kukko
Onhan se kai niin, mikäli perimätieto paikkansa pitävi, että kukko ei laula käskien. Mutta entä sitten? Kuka yleensäkään käski ottaa tähän artikkeliin jonkun kukon heti alkuun - eihän se nyt kai liity mihinkään? Ei liity. Se on totta - mutta tokihan aiheessa riittää analysoitavaa pidemmäksikin aikaa. Nimittäin, äskeinen analogia ei mielestäni sovellu millään muotoa ihmisten tekemisiä tai tekemättä jättämisiä selittämään. Ei kukko ehkä ymmärrä laulaa, ja sitä paitsi ei se laululta edes kuulosta. Tai sitten se ei vaan halua laulaa.

Sanonnalla kuitenkin sopivissa tilanteissa tarkoitetaan sitä, että pakottamalla joku hyypiö tekemään jotain, se ei oikeesti kuitenkaan tee mitään. Onko oikein pakottaa hyypiö tekemään jotain? Mielestäni tätä asiaa ei tuoda tarpeeksi selvästi esille aiemmin mainitussa sanonnassa. Erilaisissa ihmisarvotilanteissa olisi tärkeää, että voisimme vetää esille sanontoja, joilla on jo valmiiksi vahva ihmisarvomerkitys. Siksi haastan sinut miettimään soveliaan ihmisarvosanonnan, jolla voisimme korvata työntekijää ikävästi alistavan sanonnan kukoista. Ja hei - mitäs jos työntekijä onkin nainen? Silloin ei ole soveliasta sanoa että kukko ei laulaisi käskien, paitsi jos nainen on transsukupuolinen. Toisaalta tällöinkin pitäisi ehkä puhua transkukoista. Vai transkanoista? Pitääkö lokeroida ollenkaan?

Kukon vastakohta on tietysti kana. Kuitenkaan suora sukupuolirinnastuskaan ei ole sopivaa, sillä tällöin arvostellaan epäsuorasti kohteen sukupuolta. Sanoisinkin, että jos väitetään, että ei kana käskien laula, ollaan teknisesti oikeassa mutta humanistisesti hakoteillä. On kovin loukkaavaa kutsua naista kanaksi. On myös epätodennäköistä, että kana laulaisi muutenkaan. Etelä-Euroopassa kanoissa on lisäksi salmonellaa. Tämän vuoksi sanonnassa olisi tärkeää painottaa henkilökohtaista ja ruoka-ainehygieniaa. Ehkäpä voisimme korvata alussa mainitsemani vanhakantaisen sanonnan modernimmalla ja kohteliaammalla versiolla "Muistathan pestä kätesi, ennen kuin ystävällisesti pyydät lintuhenkilöä ääntelemään rytmikkäästi."

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Metsäarvostelu

Aloitamme metsäarvostelujen sarjan itäisestä Helsingistä. Metsän tarkempaa sijaintia en voi paljastaa metsän valtavirtaistumisen uhalla, sillä me blogaajat pidämme asioista vain niin kauan kun ne ovat harvojen herkkua. Tämänkertainen metsä on siitä erikoinen, että se koostuu pääasiassa vihreistä lehtipuista, kivistä, mullasta, ainakin yhdestä vesielementistä sekä sekalaisesta kasvillisuudesta. Metsä on huomattavasti keskimääräistä suomalaista metsää paremmin varusteltu, muun muassa kahvi- ja teetarjoilu löytyy, mutta täydellinen se ei kuitenkaan ole.

Yleiskuvaa metsän koristelusta ja viihdetarjonnasta.

Kyseisessä metsässä yleinen olutpensas.


Esimerkki metsän viihdetarjonnasta.

Erityisen huomattavaa on myös poikkeuksellisen runsaan alkuperäisväestön läsnäolo. Kyseinen väestö on selvästi kiintynyt elektrooniseen musiikkiin, sillä se soi huomattavalla äänenvoimakkuudella koko käynnin ajan. Alkuperäisasukkaat ovat pääasiassa erittäin ystävällisiä ja jakavat mielellään vähäistä metsällistä omaisuuttaan myös vierailijoille. Suureen väestöön mahtuu toki myös aina poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön. Havaintojeni perusteella uskon alkuperäisväestön ruokavalion koostuvan enimmäkseen erilaisista alkoholipitoisista juomista (pääasiassa oluesta), sekä myös jostain tuntemattomaksi jääneestä lisäravinnosta jota nautitaan inhaloituna savun myötä, sekä muista metsän antimista.

Kuvaa muokattu alkuperäisväestön suututtamisen välttämiseksi.


Metsän valaistus on mielenkiintoisesti toteuttu.



Metsän suunnitteluun olisi voinut käyttää hieman enemmän aikaa, sillä tällaisenaan se on hieman vaikeakulkuinen. Kaikkia ikäryhmiä ja liikuntarajoitteisia ei ole selvästikään otettu huomioon. Lisäksi sitä vaivaa paikottainen viimeistelemättömyys. Ei ollut ollenkaan hankalaa löytää viimeistelemättömiä teräviä kohtia ja huonon laatuvaikutelman antavia materiaalivalintoja. Myös kunnossapito oli jäänyt hieman retuperälle ja metsän maata peittikin ilmiselvä lika- ja tomukerros.

Epäsiisteyttä havaittu metsässä. :(

Metsän hyviä puolia ovat:

  • Runsaan alkuperäisväestön tuoma myönteinen sosiaalinen vaikutus.
  • Em. väestön tuottama musiikkitarjonta on mukava piristys sen jo niin puhkikuluneen kliseisen linnunlaulun sijaan.
  • Metsän dynaamisuus, niin esteettiesti kuin akustisesti. Metsästä on moneksi ja erilaisia käyttötarkoituksia sille voi keksiä lähes lopputomasti.

Huonoja puolia:

  • Huonosti toteutettu valaistus. Yleinen päivänvalon puute ainakin kello yhdentoista illalla ja kolmen aamulla välillä.
  • Em. musiikki saattaa vaikeuttaa metsässä rentoutumista, mikäli olet rauhallisen metsäkokemusen tarpeessa.
  • Samoin em. alkuperäisväestö saattaa sisältää epätoivottuja yksilöitä jotka lisäävät rasitusta entisestään.
  • Metsän epäsiisteys. Vaateeni likaantuivat huomattavasti istuttuani metsässä useita tunteja.
  • Hankalakulkuinen liikuntarajoitteisille ja vanhemmille ikäryhmille, huonoa suunnittelutyötä.


Metsän väestö viihdytti myös näyttävästi tulella.

Lisää olutkasvustoa sekä jonkinlainen pimeässä loistava sienilajike.

Punnittuani hyviä ja huonoja puolia annan metsälle arvosanaksi 8-/10, sillä kokonaisvaikutelma oli pääasiassa myönteinen.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Housut-artikkeli, tässä artikkelissa käsitellään housuja.

Tänään olisin mielellään vaan ollut ja hengannut, mutta oli pakko käydä ostoksilla, ja siihenhän meni melkein koko päivä. Kun kerrankin saa tehtyä jotain niin se on aika usein sitä että mennään kauppaan. Itse asiassa en jaksakkaan kirjoittaa tästä asiasta enempää nyt, koska minulla on nälkä.


Söin eilen ihan tosi hyvän hampurilaisen. Mutta nyt syödään herkullinen liha-ateria, joka koostuu konjakkisalamista sekä kylmäsavustetusta hevosesta. Heppa on maultaan yksi parhaista eläimistä, minkä tiedän. On oikeastaan sääli, että tätä eivät kaikki tajua. Perustellaan, että heppa on kotieläin ja siksi se on muka jotenkin pahanmakuista. No, minä nyt kuitenkin pidän hevosista.

Aika yllättävää, että kolme pientä pökälettä salamia saivat aikaan kylläisen olon, nyt jääkin nuo siivut myöhemmäksi. Jälkiruuaksi syön kuitenkin oheisen jogurtin. Onko se muuten jogurttia, joghurttia, jukurttia vai jugurttia, vai mitä? Paska sana, kun ei voi tietää!

Nyt on syöty. Ostoksilla tosiaan oli tavallaan pakko käydä, koska piti ostaa uudet housut. Jos on joku asia, mikä vituttaa, niin se on housujen ostaminen. En ymmärrä millaisille androideille housuja oikein valmistetaan, mutta jostain syystä ne ovat aina kilometrin pituisia ja leveytensä puolesta niihin kuitenkin mahtuu vain yksi jalka kerrallaan. Tai itse asiassa sekään ei onnistu, jalan saa työnnettyä vain lahkeen puoleenväliin, kun se jo juuttuu kiinni. Voi vittujen kevät, eihän tässä touhussa ole mitään järkeä!

Taas tuli kierrettyä puoli kaupunkia, ennen kuin löytyi mitään. Onneksi löysin kuitenkin housut, jotka ovat sekä leveydeltään että pituudeltaan melkein sopivat, ja ne löytyivät Partioaitasta. Okei, pituudeltaan ne eivät ole sopivat, mutta ajattelin käyttää niiden kanssa särmäreitä, joilla lahkeet saa käännettyä kivasti ylös. No ne on oikeastaan aika rumat housut, joten ei niistä sen enempää. Sen sijaan haluan koko maailman tietävän toisesta housuparista...

...Elikkäs Jack and Jonesin housuista. J&J on lähes ainoa liike Suomessa, joka tajuaa että jotkut ihmiset ovat alle 190cm pitkiä mutta toisaalta painavat samanaikaisesti yli 40 kiloa. Minä olen yksi heistä. Siksi yleensä ostan farkut tuosta liikkeestä. Mutta kyllä se sylettää, kun pöksyt aina maksaa jotain 120 euroa ja sitten kestävät kuitenkin vain kaksi kuukautta ennen kuin hajoavat. Tänään mainitsin asiasta myyjälle, joka sanoi että ensinnäkään niin ei käy, ja jos nyt muka kävisi, niin se johtuu väärästä ruumiinrakenteesta, ei niinkään farkuista. Ok, olkoon sitten niin.

Isot pallot kuluttavat kangasta ultranopeasti

Minulla oli jalassa kivasti kyseisen puljun housut, sellaiset mitkä on niin uudet että kyseistä malliakin oli vielä oikein ykköstuotteena esillä myymälässä. Näytinpä sitten myyjäneidille haarojani, vähän kuten Elvis tekisi, eli nykäisin kädellä eteenpäin. Kangas oli kulunut sieltä puhki. Eikä muuten ollu ekat kyseisen ketjun housut mille on käynyt näin. Tämän jälkeen myyjä sanoi, että kyllä housujen pitäisi kestää pitempään, joten jos on kuitti, niin sitten voi reklamoida. Ruumiinrakenne on kuitenkin syypää eikä farkut.

No niin, sehän kuulostaa hyvältä, paitsi että yllättäen en ole säilyttänyt jonkun saatanan farkkujen kuittia. Mutta minäpä tein nyt niin, että ostin ihan samanlaiset housut kuin mitkä oli jo valmiiksi jalassa, ja tällä kertaa säilytän kuitin. Kun ne uudetkin housut kuluvat kohta puhki, niin aion sitten käydä hakemassa seuraavat samanlaiset ilmaiseksi. Ja se, ystävä hyvä, oli tämän artikkelin pointti.


Ps.
Minkä helvetin takia muuten mikään firma ei tajua valmistaa siistejä housuja jostain muustakin materiaalista kuin farkkukankaasta?

TIESITKÖ TÄMÄN HOUSUISTA???!!
Housut on suunniteltu pohjois-Korean nälkää näkevälle kansalle. Tästä syystä vyötärön leveys on yleensä melko pieni. On olemassa viisi kriteeriä, jotka eivät koskaan voi täyttyä samanaikaisesti. Yleensä yksikään ei täyty. Syytä tähän ei tiedetä. Kahden täyttyessä housut kannattaa ostaa.

1. Hinta max 100 euroa
2. Kestävä materiaali
3. Mahtuvat jalkaan, mutta eivät ole ylipitkät
4. Näyttävät suht järkeviltä
5. Housut eivät purista munia edes kävellessä

*tsirps*

eli oluttölkin avaamisen ääni. Tänään oli/on tyypillinen päivä vailla varsinaista selvää suunnitelmaa. Toisin sanoen, maailma on osterini ja voisin periaatteessa tehdä ihan mitä vaan päähäni juolahtaa. Toki minulle oli asetettu/olin asettanut itselleni tiettyjä tavoitteita kuten esimerksi siivousta ja kaupassa käyntiä, mutta nuohan ovat varsin nopeasti ja helposti suoritettavissa, eikä niiden laiminlyömisestä seuraisi maailmanloppua. Lienee sanomattakin selvää, että nuo ovat yhä suorittamatta, mutta ei oteta siitä paineita, sillä onhan nyt viikonloppu ja olenhan kaiken lisäksi vielä kesälomalla joten eihän minulta nyt voi mahdottomia odottaa? Miksi sitten tunnen syyllisyyttä jätettyäni nuo askareet tekemättä?


Syyllisyyden tuntoa ja tekemättömyyteni moitittavuutta vähentäisi se jos olin käyttänyt tämän ajan tekemällä edes jotain, kuten esimerkiksi liikkumalla tästä tuolista peräti ulos asti, vaikka ihan vaan menemällä ystäväni kanssa terassille juomaan tätä kaljaa tietokoneen ääressä juomisen sijaan. Nythän en siis ole oikeastaan tehnyt muuta kuin herännyt, pukeutunut, surffannut, katsonut useita jaksoja Seinfeldiä, tilannut pizzaa kun nälkä kävi liian pahaksi ja sitten surffannut vähän lisää (irkkaamisen lomassa). Johtuuko syyllisyyden tunne siitä, että olen asettanut itselleni liikaa tavoitteita, tietäen etten pysty niitä täyttämään? Miten niin en pysty, ei tässä mistään aivokirurgian opettelemisesta ole kyse? Mieleeni juolahtaa usein haluja mennä paikkoihin, tehdä asioita, tuntea tietyllä tavalla ja kuvittelen näiden halujen olevan toteutettavissa. No ovathan ne tietysti, mutta eipä niitä tule silti yleensä toteutettua. Eikö olisi parempi olla kuvittelematta moisia, mutta miten voin estää itseäni ajattelemasta näitä? Jos en haaveilisi turhuuksista enkä joutuisi pettymään kun en saavutakaan niitä, niin olisinko yhtään sen onnellisempi? En usko, sillä elämä oli käytännössä tätä samaa tasapaksua idlausta.

Aina välillä koen jonkun ajatteluketjun seurauksena ahaa-elämyksen, että olen itse oman elämäni herra. Jos haluan jotain, niin se on minusta ja vain minusta kiinni. Kukaan ei varmasti tule minua repimään ylös tuolista, lennätä Floridan rämeille ja anna suokiiturin avaimia minulle jotta pääsen väistelemään alligaattoreita kovassa vauhdissa. Kliseinen havahdus, mutta niin kai se on. Miten se sitten minua auttaa? No ei vittu  yhtään mitenkään! Ois tietty helpointa pistää tää vaan meidän sukupolven piikkiin, me nyt vaan ollaan tämmöstä pullamössönuorisoa jota ei kiinnosta mikään eikä jaksa tehdä mitään. Kaikki pitäis tulla ilmaiseksi kultatarjottimella ja valmiiksi pureskeltuna. Ei se varmaan ihan niinkään mene, eiköhän meidän vanhemmatkin olleet ihan samanlaisia vätyksiä (tai ainakin olisivat halunneet olla), mikäli heidän sota-ajan kokeneet vanhemmat olisivat sallineet sen. Hiihtiväthän sentään isovanhempamme joka aamu 20km kouluun ilman suksia, ylämäkeen aamuin ja illoin.


No oliko tässä kirjoituksessa sitten yhtään mitään järkeä? Ei.. Oliko kirjoitus yhtä huonoa kielioppia alusta loppuun ja sisälsikö se aivan liian monta kysymysmerkkiä? Juu.. Saiko tämän kirjoittaminen minut tuntemaan, että olen saanut jotain aikaiseksi tänään, eikä päivä ole täten mennyt aivan hukkaan? Kyllä!

Viikon luontohetki

Maamyyrä, tuo metsiemme pieni kusipää. Maamyyrä eli kontiainen, tuttavallisemmin Kontsa, Markku tai Myrkky, elää luonnossamme. Maamyyrä on ovela paskiainen. Tätä kuvastaa oivallisesti se, että tätä perkeleen elukkaa kutsutaan myyräksi, vaikka se ei sitä todellisuudessa edes ole. Virallisesti kontiainen on rauhoitettujen eläinten listalla. Tämä tarkoittaa että kontiaisen tavatessaan tulee kansalaisen mahdollisuuksien rajoissa pyrkiä "rauhoittamaan" tämä ihastuttava luontokappale. Rauhoitusvälineenä voidaan käyttää monenlaisia eri työkaluja esim. dynamiittiia, ruosteista lusikkaa tai nyrkkiä. Pysyvä rauhoittaminen on suotavaa.




Yllä olevassa kuvassa voimme nähdä maamyyrän luonnollisen toimintaympäristön. Toimintaympäristö on sanoista kuvaavin, sillä myyrä ei todellisuudessa asu tai käy töissä tässä ympäristössä. Sen sijaan myyrä harrastaa kuvan mukaista toimintaa luoden sieviä pikku kekoja ympäri tonttia ihan vaan vittumaisuuttaan. Myyrän touhuista ei kenties kuitenkaan kannata liikaa hermostua. Kyseessä on lopulta vain viaton luontokappale joka ei mitä ilmeisimmin ymmärrä tekojensa seurauksia. Hermostumisen sijaan  myyrä kannattaa tappaa.



Tässä kuvassa puolestaan on reikä ja palanen halvasta Crocs-kopiosta. Reiässä myyrä asustaa. Ei kauaa. Reikään voi kätevästi kaataa vaikka litran polttoöljyä ketsuppia myyrän elostelua sulostuttamaan. Kuolleesta myyrästä saat kätevästi löpöltä haisevan hanskan. Kahdesta myyrästä kaksi hanskaa.

Lisää suloisia eläintarinoita ensi viikon luontohetkessä!